Työkansan yhteistyöllä yhteiskuntapolitiikan muutokseen

1
Rauhan ja Sosialismin puolesta- Kommunistinen
Työväenpuolue
Keskusneuvoston esitys edustajakokoukselle puolueen
yhteistyöesitykseksi muille nykyiseen politiikkaan
muutosta vaativille voimille
TYÖKANSAN YHTEISTYÖLLÄ YHTEISKUNTAPOLITIIKAN
MUUTOKSEEN
Maailma tänään- Sääntelypolitiikka on vaihtunut markkinavoimien yksinvallaksi
Suomi ei ole hyvinvointiyhteiskunta
Yhteiskunnassa ainoastaan työ luo uutta arvoa ja pääomaa. Kaikki rikkaus ja vauraus kuten
esim: pellot, tiet, sillat, talot, kaupungit, voimalaitokset, satamat, rautatiet, ovat syntyneet
työtätekevän ihmisen työn tuloksena.
Yhteiskunnassa työn tuotteet ja työstä syntyvä vauraus eivät kuitenkaan automaattisesti siirry
työn tekijöille. Työtätekevät ihmiset ovat aina joutuneet taistelemaan palkkansa, sosiaaliturvansa
ja kaikkien perusoikeuksiensa puolesta työnantajia ja omistajia vastaan. Osuutensa
tuottamastaan arvosta työntekijät ovat saaneet vain järjestäytymällä yhteiseen taisteluun
työnantajia vastaan. Tämä taistelu on synnyttänyt maailmaan työväenliikkeen. Kapitalismiin
perustuva markkinatalous ei ole koskaan vapaa-ehtoisesti tuottanut kansalle hyvinvointia, vaan
sen on työväenliike toiminnallaan hankkinut.
Huolimatta siitä, että nykyinen tekniikka ja suuriin mittoihin kohonnut työn tuottavuus luovat
potentiaaliset toimeentulon mahdollisuudet kaikille ihmisille, löytyy kaikkialla kurjuutta ja
hätää. Suuri osa maailman ihmisistä elää toimeentulominimin alapuolella. Suomen
palkansaajien joukossa elää tällä hetkellä yli 400 000 työkykyistä ihmistä ilman työtä. Suuri osa
ihmisistä elää pätkätöiden varassa ns. epätyypillisissä työsuhteissa ja suurin osa työtätekevästä
kansasta elää jatkuvassa epävarmuudessa.
Yhteiskuntaa, jossa valtaosa ihmisistä ei uskalla suunnitella tulevaisuuttaan, jossa ihmiset
pelkäävät alinomaa työpaikkansa menettämistä, jossa ihmiset pakotetaan elämään
toimeentulominimin alapuolella ja jossa ihmisiä pelottelun avulla pakotetaan alistumaan
kiristyvään työtahtiin ja työehtojen heikentämiseen, ei voida pitää enää
2
hyvinvointiyhteiskuntana.
Työväenliikkeen taisteluvoima on synnyttänyt hyvinvointia
Poliittiseen sanastoomme on kuitenkin jäänyt sellainen käsite kuin hyvinvointiyhteiskunta. Sillä
tarkoitetaan sodan jälkeisinä vuosikymmeninä elettyä aikaa, jolloin harjoitettiin ns.
markkinatalouden sääntelyyn perustuvaa talouspolitiikkaa, minkä turvin yhteiskunnallista
tuotantoa kyettiin jakamaan oikeudenmukaisemmalla tavalla. Näinä vuosikymmenininä, jolloin
tätä porvarillista sääntelypolitiikkaa tai toiselta nimeltään keynesiläistä talouspolitiikkaa
harjoitettiin, kehitettiin mm. terveydenhuoltoa, koululaitosta, sosiaali- ja perusturvaa, kaikkia
kunnallisia palveluita ja yleensä julkista sektoria. Valtion omistus suurissa tuotantolaitoksissa
muodosti teollisuuden rungon. Yhteiskunnassa tuotettua arvoa jaettiin kehittämällä näitä
hyvinvoinnin kannalta tärkeitä julkisen sektorin alueita. Työn tuottavuuden kohoaminen vähensi
työpaikkoja teollisuudesta, mutta hyvinvoinnin kasvu merkitsi työpaikkojen lisääntymistä näillä
uusilla alueilla. Tämä voidaan ymmärtää hyvin normaaliksi kehitykseksi, koska työn
tuottavuuden kohoaminen merkitsee pidempää koulutusta, parempaa terveyttä ja yleensä
toimivampaa yhteiskuntaa. Näinä vuosikymmeninä synnytettiin se yhteiskunnallinen tila, jota
esim: Pohjoismaissa kutsuttiin hyvinvointivaltioksi.
On kuitenkin välttämätöntä ymmärtää, että talouselämä teollistuneissa länsimaissa ei omaksunut
tätä sääntelyyn perustuvaa talouspolitiikkaa vapaa-ehtoisesti, vaan se oli pakotettu siihen. Tämä
pakko muodostui kansainvälisen työväenliikkeen etenemisestä ja kasvaneesta voimasta. Toisen
maailmansodan tuloksena muodostuivat sosialistiset valtiot. Talouselämä näissä maissa alkoi
edistyä suotuisasti. Samoin kolmannen maailman maat aloittivat irtaantumisen
siirtomaaherruudesta muuttuneen maailmantilanteen turvin. Sosialistinen kehitys voitti
Vietnamissa, Kuubassa ja muissa kolmannen maailman maissa. Talouselämän johdon oli pakko
antaa periksi myös teollistuneissa länsimaissa ja kiinnittää huomio oikeudenmukaisempaan
tulonjakoon ja yleisen hyvinvoinnin kehittämiseen. Voidaan sanoa, että näinä vuosikymmeninä
jokaisessa neuvottelupöydässä, missä käsiteltiin työntekijöiden ja työnantajien keskinäisiä
asioita, istui myöskin yksi näkymätön osapuoli. Tämä näkymätön voima oli koko kansainvälinen
työväenliike, joka muodostui sosialismia rakentavista valtioista, kolmannen maailman
vapautusliikkeistä sekä teollistuneiden länsimaiden työväenliikkeistä.
Sääntelypolitiikka ei tuonut lopullista ratkaisua työkansan ongelmiin
On tarpeen mainita, että näinä vuosina kapitalistista markkinataloutta säännönmukaisesti
vaivaavat ylituotantokriisit ja talouden lamakaudet eivät harjoitetun talouden sääntelypolitiikan
vuoksi päässeet ryöstäytymään rajuiksi kriiseiksi. Myös kansainväliset konfliktit kyettiin
ehkäisemään. Toisaalta on nähtävä, että pääomanomistajille tämä politiikka oli taktista
perääntymistä, johon he joutuivat pakon edessä. Yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta vallastaan
he eivät kuitenkaan milloinkaan luopuneet. Teollisesti kehittyneissä kapitalistimaissa, kuten
esim: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja muissa Euroopan maissa tätä politiikkaa toteutettiin
pääosin sosialidemokraattien ja maltillisten porvarien muodostamien hallitusten toimesta. Mutta
aina on muistettava, että kaikkialla tämän politiikan taustavoimana oli koko kansainvälinen
sosialismiin suuntautuva työväenliike.
Tässä tilanteessa monet erehtyivät kuvittelemaan yhteiskunnan muuttuneen pysyvästi. Niinpä
50-70-luvuilla talouden kehityksen edetessä suotuisasti monet poliitikot, joita löytyi
sosialidemokraattien ja porvarien riveistä, esittivät yhteiskunnassa tapahtuneen pysyvän
muutoksen. He sanoivat, että nyt voidaan kaikki työntekijöiden ja kapitalistien keskinäiset
ristiriidat selvittää neuvotteluteitse ja että on siirrytty luokkataistelun ajasta
neuvotteluaikakauteen. Näin ei kuitenkaan asia ollut, kuten monet jo silloin totesivat. Harjoitettu
keynesiläinen talouspolitiikka ainoastaan hidasti puhtaalle markkinatalouskapitalismille
3
tyypillisten ylituotantokriisien puhkeamista. Aika teki työtään ja lopuksi sääntelykapitalisminkin
oloissa toimivat kapitalismin taloudelliset lainomaisuudet kriisiyttivät talouselämää.
Ensimmäinen vaikea talouskriisi toisen maailmansodan jälkeen oli 70-luvun öljykriisi. Tämän
jälkeen seurasi muita vaikeita pula-aikoja, joista viimeinen oli 90-luvun alun pula, jonka
jälkimaininkeja vieläkin elämme.
Kapitalismin kriisi nosti monetarismin
On hyvin tärkeää nähdä, mitä johtopäätöksiä tästä on tehtävä. Silloinen politiikka kykeni
hidastamaan ja vaimentamaan kapitalismin kriisiytymistä. Se kykeni luomaan
oikeudenmukaisempaa tulonjakoa ja kehittämään tätä kautta hyvinvointia, mutta vain
määrättyyn rajaan saakka, kunnes kapitalistiselle markkinataloudelle tyypilliset pula-ilmiöt
nousivat esiin 70-80-luvuilla.
Nämä 70-80-luvun talouskriisit merkitsivät tappiota porvarilliselle sääntelypolitiikalle. Kansa ei
suinkaan ymmärtänyt lama-ilmiöitä itse kapitalismin lainomaisiksi talouspoliittisiksi
seurauksiksi, vaan mielsi ne silloista talouspolitiikkaa harjoittavien hallitusten
epäonnistumisiksi. Eikä suinkaan ollut sattumaa se, että samaan ajankohtaan osui
yleismaailmallinen uusoikeistolainen ryhtiliike, joka kävi taloudelliseen, poliittiseen ja
ideologiseen vastaiskuun sosialismia ja koko kansainvälistä työväenliikettä vastaan. Tämä
reaganismiksi ja tatcherismiksi kutsuttu liike pyrki palauttamaan aloitteen
monopolikapitalismille, mikä merkitsi keynesiläisen talouspolitiikan korvaamista
uusoikeistolaisella monetarismilla ts. uusliberalismilla. Tässä se onnistui. Talouspulien
seurauksena kansa etsi vaihtoehtoa ja äänesti valtaan nykyistä uusliberalismia ts. monetarismia
harjoittavat reaganilaiset hallitukset. Esimerkiksi Suomessa jo Sorsan hallitus aloitti nykyisen
monetaristisen talouspolitiikan.
Monetarismi on markkinavoimien yksinvaltaa
Monetarismin eli uusoikeistolaisuuden tyypillisiä piirteitä inflaation eliminoimiseksi on
korkotason pitäminen korkealla. Tulonjakoa muutetaan esimerkiksi verotuksen ja palkkapolitiikan avulla pääomatulojen hyväksi. Suomessa suoritettiin marginaaliverouudistus, jolla lisättiin
palkansaajien verorasitusta. Samalla lievennettiin pääomatulojen verotusta, joiden osuus valtion
verotuloista oli aiemmin lähes 50 % niin, että niiden osuus valtion verotuloista tänään on alle 10
%. Pääomapiirien tuloja on kasvatettu lainsäädännöllistä tietä budjettipolitiikan kautta.
Uusoikeistolainen talouspolitiikka on merkinnyt yhteiskunnallisen sääntelyn lopettamista sekä
sosiaali-, työttömyys- yms. turvan alasajoa. Sen puitteissa pyritään mahdollisimman laajaan
yhteiskunnallisen sektorin yksityistämiseen ja liikelaitostamiseen. Esimerkkeinä ovat mm.
rakennushallituksen kiinteistönhoito, Neste, Tielaitos, Posti ja TELE, Valmet, Valtionrautatiet,
Rautaruukki jne., joiden yksityistäminen lähentelee rikollista toimintaa. Kaikki tämä on
johtanut Suomessa ja muissa markkinatalousmaissa laajaan palvelujen heikkenemiseen ja
työttömyyteen, joka tälläkin hetkellä ylittää 400 000. Tuotannon kasvusta huolimatta
yhteiskunnallinen kriisi syvenee edelleen, työtätekevien elintaso heikkenee ja julkinen velka
kasvaa. Kaikissa markkinatalousmaissa monetarismi on tuonut mukaan tiukan budjettipolitiikan.
Suomessa julkisia menoja on vähennetty vuositasolla noin 45 miljardia. Se on kaikki pois
tavallisen kansan elintasosta. Tänään pyritään työehtojen heikentämiseen ja työehtosopimusten
yleissitovuuden poistamiseen. Kahdeksan tunnin työaikalaki on käytännössä mitätöity
kiristämällä työtahtia ja tekemällä palkattomia ylitöitä. Se kurjuus, joka vähenee
työttömyystilastoista, siirtyy ns. epätyypillisiin työsuhteisiin, jotka muuttuvat hiljalleen
yleisimmiksi työsuhteiksi.
Monetaristinen taloudenhoito on markkinavoimien totaalista yksinvaltaa. Se vahvistaa
kapitalistisen markkinatalouden lamakausia eikä tuotannon ja kaupan ajoittaisesta kasvusta
4
huolimatta kansan asemassa tapahdu pysyvää parantumista. Talouden noususta huolimatta
laman seuraukset ovat jääneet yhteiskunnan pysyväksi olotilaksi.
NYKYISEN YHTEISKUNTAPOLITIIKAN TYYPILLISIMMÄT
PIIRTEET
Kansan elintason alentaminen on muodostunut yrityksille kilpailulliseksi tekijäksi
Kapitalistisen markkinatalouden hallitsemattomalle kehitykselle tyypilliset talouspulat syntyvät
tänäänkin tavaroiden ja palveluiden suhteellisen liikatuotannon seurauksena. Kapitalistit
pyrkivät rationalisoimaan tuotantoaan laskeakseen tuotantokustannuksiaan alle keskimääräisen
yhteiskunnallisen tason, jolloin yritykset kykenevät keräämään väliaikaisesti ylimääräistä
voittoa. Tämä tehdään mm. kehittämällä teknologiaa ja automaatiota eli lisäämällä ns. pysyvää
pääomaa. Tästä seuraa, että kaikkien yrittäjien on seurattava mukana automaation kehityksessä.
Näin tapahtuu pääomien nopeaa kasautumista, minkä seurauksena kapitalistien voiton suhde
sujoitettuun kokonaispääomaan laskee. Tätä mm. Marx tarkoitti puhuessaan voiton suhdeluvun
laskutendenssin laista. Tätä vastaan kapitalistit taistelevat lisäämällä työtahtia ja alentamalla
työvoimakustannuksia sekä rationalisoimalla kilpailijoita ulos markkinoilta. Näitä tavoitteita
toteuttaa nykyinen talouspolitiikka. Pääomapiirien voitot ovat viime vuosina koostuneet
huomattavilta osin juuri näillä keinoilla hankitusta tuloksesta.
Kansan aleneva kulutuskyky ei riitä ostamaan kapitalistien kiihtyvässä tahdissa markkinoille
tuottamia tuotteita ja palveluja. Tästä seuraa vastaisuudessakin jatkuvat talouspulat. Kun
pääomaa ei kannata sijoittaa laman vallitessa tuotantoon, on sitä pääomaliikkeiden vapautuessa
sijoitettu keinotteluun. Räjähdysmäisesti kasvanut keinottelu ja siitä seuraava omaisuuksien
uusjako on nykyisille lamakausille tyypillinen piirre. Vapaat pääomanliikkeet ovat lisänneet
räjähdysmäisesti keinottelua maapallon eri alueiden välillä eivätkä ne enää seuraa reaalitalouden ilmiöitä. Tämä lisää viime kädessä työtätekevien riistoa. Nykyiset lamakaudet
poikkeavatkin aiemmista siten, että kiinteän pääoman osuus kokonaispääomasta on kasvanut
niin suureksi, että suurillakaan investoinneilla tuotantoon on vaikea luoda uusia työpaikkoja.
Niinpä kansan elintason alentaminen on muodostunut kapitalisteille pysyväksi kilpailulliseksi
tekijäksi. Monetaristisen talouspolitiikan vallitessa kapitalismi ei kykene purkamaan nykyistä
kriisiä. Siksi on kehitettävä sellainen kansanliike, joka kykenee murtamaan monetaristisen talouspolitiikan.
EMU ja EU määräävät Suomenkin yhteiskuntapolitiikan sisällön
Maassamme virallisetkin työttömyysluvut ovat itsepintaisesti pysytelleet 400 000 yläpuolella.
Virallisten työttömyyslukujen alentuessa ovat ns. epätyypilliset työsuhteet käyneet yhä
yleisemmiksi. Näyttää siltä, että vuonna 2000 näitä epätyypillisiä työsuhteita on jo reilusti yli
miljoona ja niissä eläkkeeseen oikeuttavaa työaikaa kertyy vain noin 8 kk/vuosi. Valtionvelka on
edelleen yli 400 miljardia. Kuitenkin yksityissektorin bruttovoitot v. 1995 olivat n. 210
miljardia, mikä oli lähes sama määrä, kuin koko kansantalouden palkkasumma. Laman jälkeen
on jo ylitetty tuotannossa vuoden 1990 taso. Samaan tuotantoon kuin v. 1990 ylletään nyt
400000 henkilöä pienemmällä työvoimalla. Viennin määrä on nyt 1,5 kertainen lamaaedeltävään
vuoden 1990 vientiin verrattuna. Osakkeenomistajien osakesijoitusten arvo on nyt 300 miljardia
mk suurempi kuin kasinotalouden pyöriessä kuumimmillaan vuosina 1989-1990. Jokainen
työtön maksaa yhteiskunnalle työttömyysturvamenoja ja menetettyjä verotuloja 90 000/vuosi
verrattuna siihen, että hän olisi työssä. Käytännössä tämä on sama asia, kuin yhteiskunnan
vastaava tuki yritystoiminnalle. EU-jäsenyys velkaannuttaa Suomen valtiota vuoteen 2000
mennessä lähes 10 miljardia/vuosi. Hornettien hankkiminen ja niiden käyttö tulevat maksamaan
lähivuosina n. 30-35 miljardia.
5
Nämä luvut osoittavat, että yhteiskunnassa on rahaa, mutta se käytetään ennakoidusti
EU-jäsenyyden vahvistamiseen sekä suuryritysten kilpailukyvyn vahvistamiseen. Yhteiskunnan
tuen lisäksi yrittäjien suurten voittojen sallitaan palvella ainoastaan heidän kilpailukykynsä
vahvistamista. EU:n rahaliiton EMU:n lähentymisehdot määräävät, että julkinen velka tulee
rajoittaa 60 %.iin kansantulosta ja velan kasvunopeus voi olla ainoastaan 3 % kansantulosta.
Tämä on merkinnyt sitä, että viimeaikaiset hallitukset ovat säännöllisesti leikanneet julkisia
menoja mikä on johtanut sosiaaliturvan, työttömyysturvan, koulutuksen jne. heikkenemiseen.
Viime eduskuntavaalien alla esitettiin julkisuuteen 45 miljardin julkisten menojen
leikkausohjelma. Tämän on Lipposen hallitus toteuttanut täysimääräisenä. Tällä summalla on
tavallisen ihmisen, palkansaajan ja eläkeläisen sosiaaliturvaa sekä julkisia palveluita leikattu
vuositasolla. Tämä merkitsee sitä, että myös työttömyyttä on mahdoton hoitaa. Lisäksi näiden
EMU:n lähentymisehtojen toteuttaminen merkitsee sitä, että valtio tietoisesti myymällä
yksityistää yrityksiään ja siirtää niitä pilkkahinnalla kapitalisteille.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että talous- ja yhteiskuntapolitiikan keskeinen sisältö on
EMU-jäsenyyden toteuttaminen ja EU-jäsenyyden syventäminen. Nykyinen
yhteiskuntapolitiikka on EU-EMU-jäsenyyden synonyymi. Tästä johtuen kaikkien EU:n ja
EMU:n jäsenyyden vastustajien tulee liittoutua yhteen nykyisen talous- ja yhteiskuntapolitiikan
murtamiseksi, koska vain sen kautta voidaan torjua myös EU- ja EMU -jäsenyys.
Politiikan sisältönä on kilpailun esteiden poistaminen
EU:n yksi keskeinen tehtävä on poistaa niitä taloudellisen kilpailun rajoituksia, jotka estävät
EU:n suuryrityksiä menestymästä kansainvälisessä taistelussa maailman uudelleenjaosta. EMU
luodaan, koska se on tehokkain tapa käyttää tuotannon tekijöitä, pääomia, raaka-aineita ja työtä
kapitalistisessa tavaratuotannossa. Tuotannon tehokas järjestäminen edellyttää ”kitkatekijöiden”
poistamista. Näitä ovat erilaiset valuutat, työehdot, palkat, raaka-aineiden hinnat yms. EMU:sta
eteenpäin ei enää ratkaise kansallinen etu ja paikallisväestön hyvinvointi. ”Reformistinen
sosialidemokraattien johtama työväenliike” on mennyt vipuun. Se hyväksyy työvoiman
tehokkaan riistämisen, kunhan sen omaa olemassaoloa ei uhata.
On käynnissä maailman uudelleenjako ja militarisoiminen
Markkinatalouskapitalismi on suurissa vaikeuksissa. Teollistuneissa kapitalistimaissa on
vaikeata automaation vuoksi luoda uusia työpaikkoja. Voittojen turvaaminen väestön elintasoa
alentamalla kohtaa myös vaikeuksia. Tästä johtuen ylikansallinen suurpääoma käy tänään
taistelua maailman markkinoiden, raaka-aineiden ja työvoiman uudelleenjaosta. Kansainvälisen
kapitalismin sijoitukset kehitysmaihin merkitsevät kolmannen maailman uudentyyppistä
taloudellista alistamista. Pääomapiirit, kansainvälisen valuuttarahaston maat yms. määräävät eri
maiden yhteiskuntapolitiikan sisällön, mikä tekee näistä maista uuskolonialistisia. Euroopan,
USA:n ja Japanin pääoma käy taistelua entisten sosialististen maiden raaka-aineista, energiasta,
työvoimasta, markkinoista ja sijoituksista. On käynnissä maailman uudelleenjako, minkä
tuloksena kansainvälinen pääoma pyrkii ottamaan hallintaansa Venäjän, Itäisen Euroopan ja
monien kolmannen maailman maan taloudelliset resurssit. Tämä prosessi käynnistää ja ylläpitää
tänäänkin lukuisia paikallisia sotia ja yhteenottoja.
Sama maailman taloudellisten resurssien uudelleenjako on käynnistänyt pääomapiirien
blokkiutumisen etupiireiksi, joista hyviä esimerkkejä ovat EU, NAFTA sekä Japani. Mutta
samalla pääomapiirit turvaavat sijoituksensa sotilaallisesti. Tästä esimerkkinä EU, jonka
taloudellisten sijoitusten turvaksi on sen piirissä meneillään ennenkuulumaton militarisointi.
Tämä merkitsee kaikkien EU:n jäsenmaiden ja osittain EU:iin kuulumattomienkin maiden
armeijoiden sulauttamista yhdeksi NATO:n komentamaksi armeijaksi. Samalla se merkitsee
6
jäsenmaiden puolustusbudjettien kasvattamista. Suomessa se näkyy mm. Pariisin
rauhansopimuksen kieltämien aseellista toimintaa harjoittavien suojeluskuntajärjestöjen
henkiinherättämisenä. EU varustautuu siksi, koska pääomapiirien merkittävät sijoitukset
kohdistuvat Venäjälle. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että sijoittajat EU:n piiristä ottavat
omistukseensa yrityksiä Venäjällä ja Itäisessä Euroopassa. EU:n pääomapiireille tämä
muodostaa suuren riskin. Huolimatta siitä, että Venäjän nykyinen johto hyväksyy EU:n
politiikan, niin ei ole varmaa, että Venäjän kansa tulee hyväksymään vieraiden isännöintiä
omassa maassaan. Varustautuminen on seurausta siitä, että olemme astuneet aikaan, jossa
maailman taloudelliset resurssit ovat uudelleenjaon kohteena.
Nykyisen yhteiskuntapolitiikan raamit eivät anna mahdollisuuksia sen muuttamiseen.
Muutos synnytetään yhteiskunnan valtarakenteista riippumattoman joukkoliikkeen
voimalla.
Nykyinen yhteiskunnallinen tilanne toimii pääoman taloudellisten lakien ehdoilla. Kaiken
perustana on pääoman kasaantuminen ja taloudellinen kasvu. Nykyinen tilanne voi säilyä
vakaana ja kasvu-uralla vain, jos pääoman kasvu turvataan. Jatkuva kasvu on kuitenkin
mahdoton. Hallitukset, joissa ovat edustettuna ”sosialidemokraatit ja muut vasemmistopuolueet”
porvareiden ohella, ovat muuttuneet tässä mielessä nykyisen politiikan vangeiksi. Säilyttääkseen
aloitteen käsissään ne joutuvat toteuttamaan politiikkaa, mikä turvaa pääoman kasvun, voitot ja
kasaamisen. Tässä ne toteuttavat politiikkaa, jossa eri maiden työtätekevät asetetaan toisiaan
vastaan. Työtätekeviä vaaditaan kilpailun nimissä luopumaan palkastaan, sosiaaliturvastaan ja
elintasostaan, jolloin eri maiden työläiset luopuessaan omien kapitalistiensa hyväksi
oikeuksistaan pakottavat muiden maiden työläisiä tekemään samalla tavalla. Kriisitilanteissa
hallitukset hakevat pääomalle kasvua omaisuuksien uudelleenjaosta ja tehostetusta riistosta.
Nykyinen talousoppi, monetarismi ei sisällä itsessään mahdollisuuksia tämän muuttamiseen.
Muutos siihen tulee tuoda systeemin ulkopuolelta.
SOSIALIDEMOKRAATTIEN JOHTAMA TYÖVÄENLIIKE ON
VOIMATON
”Vasemmistolainen” työväenliike tukee monetarismia
Ruotsissa ja Suomessa ay-liikkeen johto tukee EMU-jäsenyyttä. Vasemmistolaiset hallitukset
tehtailevat kansaa rasittavia säästöbudjetteja. Sama ilmiö näkyy muuallakin Euroopassa. Miksi?
Syyt löytyvät lähihistoriasta. 70-80 luvuilla kapitalismin talouspulien tuloksena
uusoikeistolainen ryhtiliike onnistui syrjäyttämään porvarillisen sääntelypolitiikan ja
heikentämään ratkaisevasti koko kansainvälistä työväenliikettä. Mitä teki perinteinen
työväenliike? On muistettava, että samalla kun sääntelypolitiikka oli tulosta kansainvälisen
työväenliikkeen voimasta, kokivat pääomapiirit sen omakseen. Sen puitteissa hallitusvastuuta
kantavat demarit ja muu vasemmisto sidottiin osaksi porvarillista yhteiskuntaa.
Sosialidemokraatit, ammattiyhdistysliike, osuuskauppaliike, osa ns. kansandemokraattista
vasemmistoa yms. olivat jo integroituneet silloiseen yhteiskuntaan taloudellisesti, poliittisesti ja
rakenteellisesti. Ne eivät voineet jättää sitä, koska ne kuuluivat osana siihen. Ne olivat laskeneet
tulevaisuutensa ns. neuvottelupolitiikkaan. Niiden ainoa mahdollisuus säilyttää asemansa oli
asettua tukemaan monetaristista talouspolitiikkaa. Ja säilyttääkseen asemansa ja pitääkseen
aloitteen yhteiskunnassa itsellään niiden tuli esittää kaikki oikeistolaisimmat esitykset ennen
konservatiivista porvaristoa. Tästä syystä Ruotsin sosialidemokraatit joutuivat toteamaan, että he
eivät voi enää tähdätä hyvinvointiyhteiskuntaan, mutta ehkä kuitenkin 70 %:een
hyvinvointiyhteiskuntaan. Suomessa sosialidemokraatit ja heitä lähellä olevat piirit pitivät
tavoitteenaan ”hyvinvointiyhteiskunnan perusteiden” säilyttämistä. Ja samasta syystä
sosialidemokraatit ovat kyenneet suruttomasti tehtailemaan työkansaan kohdistuvia
7
leikkausohjelmia. Ja samasta syystä monet vasemmistolaiset perustelevat muuttunutta linjaansa
väitteellä, että informaatioyhteiskunta on syrjäyttänyt teollisuusyhteiskunnan ja siitä syystä
mikään ei ole enää kuten ennen jne. Eli, koska nykyinen talouspolitiikka on vienyt
mahdollisuuden toteuttaa hyvinvointiyhteiskuntaa, tähtäävät niin demarit, vasemmistoliittolaiset
kuin SAK:n johtokin tuntemattomaan EU:iin ja EMU:n löytääkseen sieltä jotain. He vain eivät
tajua tai eivät välitä siitä, että EU on luonut itselleen raamit, joiden puitteissa ei voi harjoittaa
minkäänlaista sääntelyä.
MUUTOS ON MAHDOLLINEN-TARVITAAN UUSI
TYÖVÄENLIIKE
Vaihtoehtoisen yhteiskuntapolitiikan toteuttamiseksi on välttämätöntä työtätekevien
väestökerrosten yhteistyö. Tätä yhteistyötä voidaan tässä vaiheessa kutsua nimellä ”Uusi
työväenliike”. Tälle löytyy vankka perustelu. Viime vuosien kokemus on osoittanut, että SDP ja
Vasemmistoliitto sekä ay-liikkeen johto ovat mukautuneet asemansa vuoksi porvariston
uusoikeistolaiseen politiikkaan. Tämä työväenliikkeen johto haluaa säilyttää asemansa
yhteiskunnassa eikä siksi ryhdy voimakkaaseen työnantajien vastaiseen etutaisteluun. Siksi he
mukautuvat porvarien politiikkaan eli kannattavat kapitalismia. Olemme myös perustelleet, että
nykyinen yhteiskuntapolitiikka ei sisällytä itseensä mahdollisuutta sen muuttamiseen. Siksi
näistä työväenliikkeen osista ei ole enää yhteiskuntapolitiikan suunnan muuttajiksi. Siksi
tarvitsemme työväenliikkeen, jolla ei ole minkäänlaista yhteiskunnallista asemaa kapitalismissa
menetettävänään. Siksi puhumme, että tämän liikkeen on oltava uusi. Sen muodostavat ne
ihmiset, joilla ei ole mitään asemaa menetettävänään nyky-yhteiskunnassa, missä
kansanvastaista politiikkaa on toteutettu. Uuden liikkeen kantava voima on kapitalismin
vastaisuus. Vain silloin se voi nähdä, että politiikkaa voidaan muuttaa ainoastaan käymällä
käsiksi kapitalistien etuihin. Jos aiotaan luoda pysyvä kansan etujen mukainen vaihtoehto, se
vaatii reformipolitiikan muuttamista kapitalistien valtaa eliminoivaksi. Tätä tarkoittaa, että
vaihtoehto nykyiselle politiikalle voidaan tuoda vain yhteiskunnan virallisten rakenteiden
ulkopuolelta.
KTP esittää yhteistyötä
Nykyisestä politiikasta hyötyy vain yhteiskunnan eliitti, puolueiden ja ay-liikkeen johto
mukaanlukien. Se on syrjäyttänyt yhteiskunnasta monia suuria väestöryhmiä kuten työttömät,
nuoret, työläiset ja toimihenkilöt, jotka joutuvat toimimaan äärimmäisen kireissä olosuhteissa,
suuren osan viljelijäväestöä sekä opiskelijat ja eläkeläiset. KTP esittää kaikille kansalaispiireille
yhteistä toimintaa nykyisen yhteiskuntapolitiikan muuttamiseksi. Vaihtoehdon toteuttamiseksi
on välttämätöntä aloittaa työtätekevien väestökerrosten yhteistyö.
Arviomme mukaan kansan keskuudesta löytyy voimia, jotka ovat yksimielisiä siitä perusasiasta,
8
että nykyinen yhteiskuntapolitiikka tulee korvata kansan etujen mukaisella politiikalla. Olemme
myös sitä mieltä, että tämä on ainoa keino muuttaa politiikkaa kansan etujen mukaiseksi ja estää
edessä oleva katastrofi, joka seuraa nykyistä menoa. Katsomme, että tähän yhteistyöhön voivat
osallistua mitä erilaisimmat muutosta haluavat voimat mm. työläiset ja toimihenkilöt, työttömät,
viljelijät, eläkeläiset, opiskelijat, nuoretjne. Yhteistyö tulee perustua kaikkien siihen osallistuvien
yksimielisyyteen ja tasa-arvoon. Huomattava osa työtätekevää kansaa seuraa tänään passiivisena
asioiden kulkua. Yhteistyön ensimmäisenä tehtävänä on herättää kansa valvomaan oikeuksiaan.
Tässä mielessä esitämme aloitettavaksi keskustelun sellaisen yhteisen tavoite-ohjelman ja
toimintamuotojen löytämiseksi, minkä sisältönä on nykyisen kansanvastaisen politiikan
muuttaminen, pääomapiirien aseman heikentäminen ja kansanvallan palauttaminen. KTP esittää
keskustelun piiriin seuraavia tavoitteita.
1) On irtaannuttava monopolien etuja palvelevasta EU-jäsenyydestä ja estettävä Suomen
liittyminen EU:n rahaliiton EMU:n jäseneksi.
2) Suuret pääomat ja niiden vapaat liikkeet on saatettava yhteiskunnalliseen kontrolliin
monopolisoitumisen estämiseksi. Samalla on turvattava pienten työvoimavaltaisten yritysten
toimintamahdollisuudet. Viennille on asetettava vientivero ja vientitulot tulee palauttaa
Suomeen.
3) Suomen tulee irtaantua suunnitelmista liittyä NATO:n jäseneksi. On estettävä yhteiskunnan
militarisoituminen. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että lakkautetaan kaikki sotilaalliseen toimintaan
suuntautuvat puolustusvoimien ulkopuoliset järjestöt.
4) Suuret liikepankit, vakuutuslaitokset ja lääketehtaat tulee ottaa yhteiskunnan haltuun.
5) Tavoitteeksi on otettava täystyöllisyys. Pankkituki on maksettava takaisin.
6) Yhteiskunnan omaisuuden ja toimintojen yksityistäminen on lopetettava. Sitävastoin on
kehitettävä valtion ja kuntien yrityksiä turvaamaan alueellinen tuotantorakenne ja työllisyys
markkinatalouden häiriöistä riippumatta.
7) On suoritettava tuloreformi palkkatulojen hyväksi korottamalla palkkoja ja eläkkeitä sekä
verotuksen painopistettä siirrettävä pienituloisilta suuryrityksille.
8) Yhteiskunnan toimesta on kehitettävä sosiaaliturvaa niin, että se antaa perustoimeentulon
niille, jotka eivät voi sitä saada ansiotulojensa perusteella.
9) On kehitettävä terveydenhuoltoa. Jokaista 15000 asukasta kohden tulee rakentaa
hyvintoimiva terveysasema.
10) On kehitettävä lasten kunnallista päivähoitoa. Jokaiselle lapselle tulee turvata kunnallinen
päivähoitopaikka.
11) On kehitettävä kohtuuhintaisia yhteiskunnallisia palveluita kaikille kansalaisille. Se
merkitsee koulutuksen, terveydenhuollon , julkisen liikenteen yms. kehittämistä.
12) Viljelijäväestön asema on turvattava. Elintarvikkeiden häiriötön tuotanto ja maatalouden
omavaraisuus on turvattava.
13) Ansiotasoa alentamatta on lyhennettävä työaikaa 30 tuntiin viikossa. On lailla turvattava,
että normaalit työsuhteet ovat palkkatyön perusmuoto ja antavat työntekijälle ansaitun
eläketurvan.
14) Suomen tulee pitää kiinni kansainvälisistä velvoitteistaan ympäristön suojelemiseksi ja
esittää aktiivista roolia ympäristökysymysten ratkaisemisessa.
15) Yhteiskunnan toimesta on kehitettävä ja tuettava kansallista kulttuuria niin henkisen kuin
fyysisenkin harrastetoiminnan osalta. Työväen aatteellinen kulttuuritoiminta on elvytettävä
antamalla sen käyttöön ilmaisia toimitiloja ja -välineitä sekä tarkoitusta varten koulutettuja
ohjaajia. Ulkomailta tuotua roskakulttuuria sekä kaupallista niin sanottua huippu-urheilua ei
tulisi virallisella taholla hyväksyä ja kannustaa harrastajaurheilun kustannuksella.
Käsityksemme mukaan yhteinen toiminta ei merkitse sitä, että yhteistyökumppanit luopuvat
omasta toiminnastaan ja periaatteistaan. Se merkitsee ainoastaan sitä, että yhdistämme
voimamme yhteisen päämäärän, kansan etujen mukaisen talous- ja yhteiskuntapolitiikan
9
puolesta. On etsittävä yhteistyön muotoja. Ensimmäinen tavoite on löytää yhteisiä tavoitteita,
joiden puolesta tehdään työtä sekä yhdessä että oman toiminnan puitteissa. Yhteistyön muotoja
voi olla monia kusten esim: Yhteiset asiakirjat ja tavoiteohjelmat, yhteisten mielenosoitusten ja
kampanjoiden järjestämiset sekä yhteisten joukkojärjestöjen luominen. Loppukädessä tämän
toiminnan tulee johtaa yhteiseen suureen joukkoliikkeeseen, joka pakottaa nykyisen eliitin
luopumaan kansanvastaisesta politiikastaan.
Onko vaihtoehto mahdollinen?
Nykyisessä yhteiskunnassa valtamedia ylläpitää käsitystä, että kansan vaatimia uudistuksia ja
politiikan suunnan muutosta ei ole mahdollista toteuttaa. Väitetään, ettei siihen ole varaa. Näin
asia ei kuitenkaan ole. Rahaa muutokseen on olemassa. Kysymys on vain siitä, kuinka se
yhteiskunnassa jaetaan. Politiikan suunta on täysin riippuvainen siitä kyetäänkö löytämään
vastavoima nykyiselle menolle. Kokemuksia on siitä, että toisenlainen politiikka on mahdollista.
Olemme todenneet, että vain työ luo uuden arvon. Vuoden 1980 jälkeen teollisuuden tuotanto on
yli kaksinkertaistunut jokaista teollisuustyöntekijää kohden. Myös lamaaedeltävään vuoteen
1990 verrattuna on tuotanto työntekijää kohden kasvanut lähes 50 %. Työn tuottavuuden
kohoaminen ei kuitenkaan vastoin monien käsitystä merkitse työn loppumista. Samassa
suhteessa kuin työn tuottavuuden kohoaminen vähentää työpaikkoja teollisuudessa tulee
työpaikkojen määrän lisääntyä muualla. Tämä johtuu siitä, että korkeampi työn tuottavuus vaatii
enemmän opiskelua, parempaa terveyttä, parempaa ympäristöä ja viihtyvyyttä yms. Näin
tapahtuikin sodanjälkeisinä vuosikymmeninä. Nyt monetarismin kaudella on käynyt niin, että
leikkausten ja säästöjen nimissä yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeät työt on jätetty
tekemättä tai suoritetaan lisäämällä hiostusta. Juuri tämä näkyy sinä yhteiskunnallisena
pahoinvointina, minkä konkreettisia ilmauksia ovat työttömyys, yleinen taloudellinen ja
sosiaalinen turvattomuus yms. Yhteiskunnassa tuotettu arvo riippumatta siitä, miten se tuotetaan,
on aina se yhteiskunnallinen tuotto, jolla koko yhteiskunnan on elettävä. Uusi
yhteiskuntapolitiikka voi merkitä vain sitä, että yhteiskunnan tulonjako jaetaan uudella tavalla.
Yhteiskunnallisen työn tulokset tulee ottaa koko yhteiskunnan palvelukseen. Tämä tapahtuu
kehittämällä uudelleen terveydenhuoltoa, sosiaaliturvaa, opetusta, tutkimusta, liikennettä,
ympäristöä yms. Näille aloille palkataan uutta väkeä. Ihmiset saavat työtä, yhteiskuntaelämä
toimii ja kaikki voivat paremmin. Kyse on vain siitä, miten saamme kapitalistit luopumaan
ylisuurista voitoistaan ja investoinneistaan. Ja miten saamme politiikan suunnan muutettua. Sitä
varten tarvitaan yhteiskunnallinen liike, joka organisoi muutoksen.
Tämä on KTP:n esitys yhteistoiminnan aloittamiseksi ja sen liikkeen organisoimiseksi,
joka toteuttaa todellisen yhteiskunnallisen muutoksen. Kehotamme kaikkia niitä voimia,
jotka haluavat muutosta maamme politiikkaan ja jotka kantavat huolta Suomen
työkansan tulevaisuudesta pohtimaan esittämiämme tavoitteita. Tämä on ainoa
mahdollisuus tarttua kehityksen kulkuun joutumatta todella ajopuun heiteltäväksi.
Tehkäämme se.
10
Kahden vuoden kuluttua Nokian kokouksesta KTP esitti Hämeenlinnan
kokouksessa kaikille demokraattisille järjestöille kirjeen, jossa muistutettiin
KTP:n voimassa olevasta aloitteesta ja esitettiin yhteistyön aloittamista.
Rauhan ja Sosialismin puolesta – Kommunistinen Työväenpuolue r.p.
Edustajakokous 5-6.6.1999 Hämeenlinna
Kirje edistyksellisille kansalaisjärjestöille ja puolueille
YHTEISTYÖN PERIAATTEET KÄYTÄNTÖÖN
Kommunistinen Työväenpuolue r.p. hyväksyi yhdeksännessä edustajakokouksessaan Nokialla 24.-25.5.1997
asiakirjan ”Työkansan yhteistyöllä yhteiskuntapolitiikan muutokseen – Tie markkinavoimien mielivallasta
kansanvaltaan”. Tässä asiakirjassa puolueemme esittää nykyisen uusoikeistolaisen talouspolitiikan
murtamiseen tähtäävän yhteistyön rakentamista muiden edistyksellisten järjestöjen ja puolueiden välille.
Nykyiset EU-politiikkaan sitoutuneet ”työväenpuolueiksi” itseään kutsuvat puolueet ovat menettäneet
otteensa työväenasian ajamiseen, parlamentoidessaan toimintansa. Hallituksessa olevat työväenpuolueiden
edustajat ovat porvarien ja kapitalistien vankeja. Samalla tavoin on käynyt ay-liikkeen johdolle. Tulopolitiikan
kautta suomalaisesta ay-liikkeestä on tullut valtionhallinnon osa, ja sen asema palkansaajien etujärjestönä on
unohtunut. Tässä tilanteessa on nostettava joukkoliike työpaikkojen luomiseksi, palkkojen
jälkeenjääneisyyden korjaamiseksi, työlainsäädännön heikennysten perumiseksi ja työlainsäädännön
kehittämiseksi työtätekevän väestön ehdoilla. Työväenliikkeen uusi nousu on historiallinen välttämättömyys
nykyisen EU:n saneleman talous- ja yhteiskuntapolitiikan muuttamiseksi.
Mikään järjestö tai puolue ei kykene tähän yksin. Tarvitaan työväenliike, jonka toiminnan pääpaino on
joukkoliikkeiden kehittäminen ja työväenluokan omaehtoisen toiminnan uudelleenkäynnistäminen etujensa
ajamiseksi. Meidän on luotava yhdessä rintama nykyisen talouspolitiikan muuttamiseksi: On löydettävä
yhteiset lähtökohdat ja yhteiset lähiajan tavoitteet työllisyyden, koulutuksen, sosiaalipolitiikan ja
asuntopolitiikan muuttamiseksi sekä uuden tulonjaon pohjaksi. On voitava olla yhtä mieltä siitä, että
tavoitteiden toteuttamiseksi on käytävä käsiksi pääoman etuihin. Tavoitteiden toteuttamiseksi on
”uskaltauduttava kaduille”. Yhteistyörintaman muodostamisessa keskeistä on elävän, vuorovaikutteisen,
demokraattisen rintaman muodostaminen yhteisten tavoitteiden ympärille sekä samanaikaisesti rintamaan
osallistuvien voimien itsenäisen toiminnan kunnioittaminen.
Emme tarvitse uutta ”superpuoluetta”, jolla olisi oma periaateohjelma. On varottava, ettei
yleisdemokraattisen rintaman muodostamisen esteeksi tule liian tiukka ohjelmallinen sitouttaminen, joka
muodostuu toiminnan esteeksi, johtaa sisäiseen riitelyyn ja osapuolivoiton hakemiseen – ja pääasia, työläisten
etujen ajaminen, unohtuu. Tarvitsemme yhteistyöelimen, jonka tasavertaisina jäseninä muutokseen
osallistuvat puolueet ja järjestöt voivat yhdessä rakentaa muutosrintamaa.
Suomen nykyinen tilanne vaatii talouspolitiikan muutosta ajavan yhteistyörintaman rakentamista.
Yhteistyön perustana tulee olla demokraattisen joukkoliikkeen kehittäminen – ei pelkkiin parlamentaristisiin
vaikutuskanaviin ja vaaliyhteistyöhön tyytyminen.
Kommunistinen Työväenpuolue esittää kaikille edistyksellisille järjestöille ja puolueille keskustelujen
aloittamista nykyisen yhteiskuntapolitiikan muuttamiseen tähtäävän yhteisrintaman muodostamiseksi.
Odotamme vastaustanne tekemäämme esitykseen. Oheen liitämme kopion vuoden 1997 yhteistyöasiakirjasta.
(KTP:n yhteystiedot)