Tiedote veljespuolueille ja kansainväliselle kommunistiselle liikkeelle

Helsinki 14.6.2002

Rakkaat toverit

Erimielisyydet kommunistien taktisen tavoitteen , monopolienvastaisen yhteisrintaman kehittämisestä johtivat vuoden 2002 alkupuolella Suomessa Kommunistisen Työväenpuolueen piirissä (Rauhan- ja Sosialismin puolesta- Kommunistinen Työväenpuolue) maaliskuun keskusneuvoston kokouksessa puolueen lehden, Työkansan Sanomien, päätoimittajan Reijo Katajarannan ja puolueen pääsihteerin Heikki Männikön erottamiseen tehtävistään. Myöhemmin toukokuussa puolueen Helsingin piirijärjestö ja kaksi sen perusosastoa erotettiin samasta syystä puolueesta. Tämä kaikki johti siihen, että keskeisin osa aktiivista puolueväkeä estettiin osallistumasta puoluekokoukseen ja samalla heidät estettiin puolustamasta edustajakokouksessa näkemyksiään suurpääoman vastaisen demokraattisen yhteisrintaman kehittämisestä. Samoin tämä johti siihen, että lähes puolet aikaisemmista keskusneuvoston jäsenistä joutui jättämään paikkansa.

Puolueen työstä nyt sivuun ajetut toverit ovat olleet puolueen 14. toimintavuoden aikana ratkaisevassa roolissa kehittämässä KTP:n ohjelmallista asiakirjaa ja toimintalinjaa. Kansainvälinen kommunistinen liike tuntee ja voi tarkistaa tämän toimintalinjan Kommunistisen työväenpuolueen internet- sivuilta, jonne puolueen ohjelma on toimitettu myös englanninkielisenä. Koska puolueen toiminnasta sivuun joutuneill kommunisteilla on ollut ratkaiseva rooli puolueen ohjelman ja toimintalinjan kehittämisessä, haluavat myös puolustaa näitä tavoitteita. KTP:n ohjelmassa tehdään arvio, jonka mukaan sosialismin väliaikaisesta tappiosta huolimatta maailmassa eletään edelleenkin kapitalismista sosialismiin siirtymisen aikakautta, mutta kuitenkin niin, että tänään eletään työväenluokan uudelleen järjestäytymisen vaihetta. Ohjelmassa esitetään, että kansainvälisen kommunistisen työväenluokan tulee luoda uusi yhteinen kapitalisminvastainen luokkataistelutaktiikka. Edelleen ohjelmassa esitetään, että Suomen kommunistien osalta tämän luokkataistelutaktiikan kehittäminen kansallisella tasolla merkitsee laajan yhteisrintaman organisoimista ylikansallista suurpääomaa vastaan. 14. toimintavuoden aikana kommunistinen Työväenpuolue on kaikissa keskeisissä asiakirjoissaan painottanut tällaisen suurpääoman vastaisen yhteisrintaman muodostamisen tärkeyttä. Tämän me näemme myös tärkeänä osana kansainvälisen kapitalisminvastaisen luokkataistelutaktiikan kehittämistä, sillä se muodostaa nykyisessä tilanteessa sillan uusoikeistolaisesta yhteiskuntapolitiikasta sosialismiin. Samalla se on silta, jonka kautta voimme johtaa isommat kansanjoukot hyväksymään sosialistisen ajattelun.

Erimielisyydet Kommunistisessa Työväenpuolueessa koskevatkin nyt sitä, miten tällainen yhteisrintama rakennetaan. Puolueen keskusneuvoston enemmistö katsoo, että yhteisrintamaan voi kuulua vain kommunisteja aatteellisesti lähellä olevia ”vasemmistolaisia voimia”. Me katsomme, että tänään valtaosassa Euroopan kapitalistisia teollisuusmaita perinteisen vasemmiston ja oikeiston roolit ovat sekoittuneet. Kaikki valtapuolueet kannattavat monetaristista uusoikeistolaista yhteiskuntapolitiikkaa ja perinteisten ”vasemmistoa” edustavien valtapuolueiden piiristä on vaikea löytää liittolaisia, jotka ovat valmiita rakentamaan suurpääoman vastaista yhteisrintamaa. Toisaalta olemme myös sitä mieltä, että kommunistisen liikkeen pitkäaikainen marxismi- leninismiin perustuva toimintalinja asettaakin liittolaisuuden keskeiseksi ehdoksi demokraattista yhteisrintamaa rakennettaessa sen, että liittolaisemme vastustavat suurpääomaa, imperialismia ja rasismia ja puolustavat kansan asiaa suurpääomaa vastaan. Tänään meillä Suomessa on muodostunut tilanne, jossa EU:n vastainen taistelu on irrottanut myös kansallisen etenkin viljelijäväestöä edustavien porvarien piiristä ryhmiä, jotka ovat näistä asioista kanssamme samaa mieltä. Tällaisia ryhmiä löytyy myös Vihreiden piiristä. Näiden kanssa olemme käyneet neuvotteluja liittolaispolitiikasta jo runsaan vuoden ajan. Riita puolueessamme kärjistyi siksi, että vuoden kuluttua maassamme pidetään eduskuntavaalit. Asiassa oli tehtävä päätöksiä. Puolentoista vuoden aikana käydyt keskustelut EU:n vastaisten kansalaisjärjestöjen kanssa monopolienvastaisen yhteisrintaman kehittämisestä alkoivat johtaa tulokseen. Me erotetut katsoimme, että kieltäytyminen monopolienvastaisen rintaman rakentamisesta, johtaa tilanteeseen, jossa puolueen tuleva politiikka on sidottu nyt tehtyyn päätökseen, eikä meillä enää tulevaisuudessa ole mahdollisuutta rakentaa ohjelmamme mukaista liittolaispolitiikkaa. Aikaa myöskään ei ollut hukattavana.

Emme luopuneet kannastamme. Kantamme keskusneuvostossa jäi vähemmistöön ja meidät erotettiin. Päätimme puolustaa käytännössä puolueemme linjaa ja aloittaa erottamisesta huolimatta kamppailun nykyistä uusliberalistista yhteiskuntapolitiikkaa vastaan. Olemme varmoja siitä, että näin saamme vankan yhteyden tavalliseen kansaan.

Puolueen keskusneuvoston ”enemmistö” osoittautui ratkaisevassa tilanteessa kykenemättömäksi ottamaan demokraattisen yhteisrintaman rakentamisen aloitetta käsiinsä. Puolueen ohjelmalliset päätökset he olivat nähneet vain hyviksi paperilla luettuina, mutta käytännössä heillä ei riittänyt rohkeutta lähteä niitä toteuttamaan. He osoittautuivat olevansa ratkaisevassa tilanteessa vain vasemmistolaisia, mutta eivät marxilais- leniniläisiä.

Toiminnasta ja puoluetyöstä me emme aio luopua. Olemme ottaneet käsiimme aloitteen rakentaa Suomeen suurpääoman vastainen kansanrintama, jonka kautta myös kommunistit saavat laajemman yhteyden joukkoihin. Välittömästi erottamisten tapahduttua aloimme organisoida uuden sanomalehden, Kansan äänen, julkaisemista, jonka ensimmäinen numero ilmestyi vappuna. Kansan ääni lehden julkaisemisesta vastaavat tällä hetkellä yhdessä EU:n vastainen kansanrintama (EU:n vastainen kansalaisjärjestö, jossa kommunistit aktiivisesti toimivat), Kommunistisen Työväenpuolueen Helsingin piiri (Erotettiin KTP:sta), sekä kommunistien sodan jälkeen perustama rauhanjärjestö, Sodan ja Fasismin vastainen työ. Tämä lehti tekee tunnetuksi suurpääoman vastaisen kansanrintaman rakennustyötä, arvioi marxilais- leniniläisistä lähtökohdista yhteiskunnallisia kysymyksiä sekä toimii sotaa ja fasismia vastaan.

Tällä hetkellä neuvottelut laajemman suurpääoman vastaisen yhteisrintaman rakentamisesta ovat johtaneet siihen, että maassamme on perustettu erilaisten kansalaisjärjestöjen yhteistyöjärjestö EU:n Vastainen kansanrintama ja Kommunistisen Työväenpuolueen Helsingin piirijärjestö ovat mukana tässä monopolienvastaista yhteistyötä kehittävässä kansanrintamassa, jonka nimi on Muutosvoimat Suomi. Muutosvoimat Suomi on järjestöjen liitto, jossa ei ole henkilöjäseniä. Yksityiset ihmiset toimivat tässä liitossa vain edustamiensa järjestöjen kautta. Muutosvoimat Suomella on selkeät suurpääoman vastaiset demokraattiset tavoitteet. Jokainen jäsenjärjestö osallistuu tasapuolisesti Muutosvoimat Suomen johtotyöhön ja toimintaperiaatteena on, että päätösten tulee olla yksimielisiä. Muutosvoimat Suomi osallistuu vuoden kuluttua pidettäviin eduskuntavaaleihin ja rekisteröityy tämän vuoksi taktisesti puoluerekisteriin (Suomen lainsäädännön mukaan osallistuakseen vaaleihin tulee järjestön rekisteröityä puolueeksi ja kerätä tähän tarvittavat 5000 kannattajakorttia). Muut Muutosvoimat Suomen jäsenjärjestöt tällä hetkellä ovat Vaihtoehtoväki (vihreitä tavoitteita puolustava EU:n vastainen pieni puolue), Vapaan Suomen liitto (maaseutuväestöä edustavasta keskustapuolueesta irronnut pienpuolue, joka vastustaa EU-jäsenyyttä) sekä Ei EU:lle Suomi – järjestö, joka puolustaa Suomen itsemääräämisoikeutta. Suomen toinen kommunistinen puolue, SKP ei ole tullut mukaan Muutosvoimat Suomen toimintaan.

Välittömästi näiden tapahtumien ohella Suomen marxilais- leniniläiset kommunistit ovat keskustelleet siitä millaisen organisaation kautta kommunistit nyt järjestäytyvät. Olemme pitäneet tätä asiaa koskevan neuvottelukokouksen Helsingissä 10.6.2002. Kokouksen arvion mukaan uutta puoluetta emme aio Suomeen tässä vaiheessa perustaa. Kommunistisen toiminnan organisaatioksi perustetaan yhdistys, jolle annettiin työnimeksi ”Kommunistit”. Tähän kommunistiseen organisaatioon voivat kuulua itsenäiset kommunistiset osastot ja yksityiset jäsenet. Tämä järjestö tulee olemaan työväenluokkaa edustava marxilais- leniniläinen järjestö. Se jatkaa kommunistien asiakirjojen ja toimintataktiikan kehittämistä siitä lähtökohdasta, mihin Kommunistinen Työväenpuolue toiminnassaan pääsi. Varsinkin alussa järjestön asiakirjat eivät tule poikkeamaan paljonkaan Kommunistisen Työväenpuolueen voimassaolevista asiakirjoista, jotka päivityksen jälkeen voidaan hyväksyä perustettavan ”Kommunistit”- organisaation asiakirjoiksi. Monestakin historiallisesta syystä johtuen sekä KTP:n että SKP:n piirissä toimii marxilais- leniniläisiä kommunisteja. ”Kommunistit”- organisaatio ottaa tehtäväkseen näiden kommunistien keskinäisen yhteistyön kehittämisen. Vaikkakaan tässä vaiheessa emme perusta uutta puoluetta, hoitaa ”Kommunistit”- organisaatio puolueelle kuuluvia tehtäviä. Lähivuosien kehitys näyttää onko meidän rekisteröidyttävä virallisestikin kommunistiseksi puolueeksi. Uuden järjestön perustamistehtäviä hoitamaan valittiin toimikunta. Uuden kommunistisen järjestön perustava kokous tullaan pitämään Kansan ääni -lehden syysseminaarissa syyskuun puolivälissä. Silloin päätetään lopullisesti järjestön nimestä, säännöistä ja ohjelmasta.

Tämän tiedotteen olemme kääntäneet useille eri kielille. Syksyllä tulemme perustamaan välittömästi uudelle kommunistiselle järjestölle Internet- sivut. Mikäli puoluetoverit ja veljespuolueet eri puolilla maailmaa haluavat tietoja toiminnastamme ja tavoitteistamme, meille voi lähettää postia osoitteeseen:

”Kommunistit”
PL 780
00101 Helsinki
Finland

Sähköpostia meille voi lähettää tämän kirjeen allekirjoittajien sähköpostiosoitteisiin
”Kommunistit”- järjestön neuvottelukokouksen valtuuttamina:
Heikki Männikkö Reijo Katajaranta
Heikki.Mannikko@pp.inet.fi Katajaranta@reka.pp.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *